Maja

Kerholla on vapaa-ajan maja, joka on jäsenten käytettävissä. Majaa pidetään yhdessä Cockerspanielit ry:n kanssa. Molempien kerhojen jäsenillä on sama oikeus majan käyttöön.

Maja sijaitsee Espoossa Kalmarin kylässä aivan Nuuksion ylänköalueen vieressä.

Päätalo on vanha kaksikerroksinen omakotitalo. Talon ensimmäisessä kerroksessa on suurehko sali noin 30:lle henkilölle. Keittiössä on perusvarustus (puuliesi, sähköliesi, kylmä vesi). Toinen kerros on yhtenäinen "vinttikerros", jossa on siskonpeti-lepotilaa noin 20-30:lle henkilölle.

Saunarakennus koostuu saunasta, pesuhuoneesta ja saunakammarista. Saunaan mahtuu yhtäaikaa noin 10 henkilöä. Saunakammarissa on takka. Vesi ja sauna lämpiää puilla.

Majalle pääsee autolla perille asti. Lähin naapuri on noin puolen kilometrin päästä, joten koirilla on siellä suhteellisen vapaan oltavat.

Kesäisin vesi tulee pumpun avulla, talvisin se on kannettava vieressä virtaavasta purosta. Talvella on lisäksi huomioitava, että tie perille saattaa olla auraamaton. Auraamatonta osuutta voi olla n. 200 metriä.

Asuntovaunuja saa sijoitettua 5 - 8. Vaunuille voidaan tarjota ainoastaan valosähköä, lämmitykseen sulakkeet eivät riitä. Jos on ollut pitkä sadekausi, nurmikot saattavat olla pehmeät. Raskaat vaunut voidaan sijoittaa pysäköintialueelle. Sähköä tarvitsevat on varauduttava pitkään jatkojohtoon, lähimmästä paikasta noin 30 metriä, kauimmaista noin 60 metriä.

Maja on noin puolentoista kilometrin päästä Sorlammesta, jossa on hyvä uimapaikka, myös koirille. Oittaan leirintäalue on noin kahden kilometrin päässä.

Majalle pääsee myös linja-autolla (Espoon linja numero 86, pysäkki Kunnarlantien ja Aurinkoniityntien risteyksessä, josta noin yhden kilometrin matka majalle. Aikataulutietoja löytyy YTV:n aikataulutiedoista).

Voit vuokrata majan myös omaan käyttöösi esimerkiksi synttäreihin tai kaveriporukan illanistujaisiin. Onpa siellä häitäkin vietetty. On mahdollisuus saunoa ja pitää hauskaa keskellä ei-mitään. Kuitenkin matka Helsingin keskustaan kestää vain noin 25 minuuttia. Kaikki koirat ovat aina tervetulleita mukaan.

Paikka ei ehkä sovi hienostelijoille, mutta normaaleille koiraihmisille se on täydellinen.

Pirttimäen futiskentät (nurmi) ovat lähellä, joten futareiden pienimuotoiseen viikonloppuleiriin on hyvät edellytykset. Oittaan uimaranta vesiliukumäkineen on myös kävelymatkan päässä (n 2 km).

Kartta majalle. Koordinaatit majalle (WGS84) 60°15'15.00"N  24°38'20.00"E

Lisätietoja saa hallituksen jäseniltä.

Majaisäntänä toimii Tuija Lindholm, puhelin 050 523 1357, sähköpostiosoite mayris_@mbnet.fi (poista merkki _)

Käyttökorvaukset:

Majan vuokra nousi meille 400 %, joten joudumme hieman korottamaan käyttökorvaushinnat. Uusi hinnat ovat käyttövarauksille tehty 26.2.2003 jälkeen. Varauksille ennen tätä päivämäärää sovelletaan vanha hinta.

Käyttömaksu maksetaan kerhon tilille Sampo 800018-800899 viimeistään varauksen alkuun.

Käytön jälkeen on tilat siivottava ja asitat tiskattava vähintäin siihen kuntoon, kun olivat paikalle saapuessa. Jos tilat on jätetty siivoamatta veloitamme siivoamisesta 50 €.

Varaus

Varaukset voidaan tehdä Alf Lindblomille, puhelin 0405480089. Varaus voi tehdä myös täyttämällä alla oleva lomake..

Tämän hetkinen varaustilanne voi käydä katsomassa majan kalenterista.

Käyttömaksu suoritetaan kerhon tilille Sampo 800018-800899.

Voit täyttää myös seuraavan lomakkeen ja lähettää sen (punaiset kentät pakollisia):

Majan varaus

Nimi:

Osoite:

Puhelin (koti-työ-kännykkä):

Sähköpostiosoite:

Varausaika (alkupvm ja kellonaika - loppupvm ja kellonaika):

En tarvitse opastusta majan käyttöön
Tarvitsen opastusta, sähköpostilla tai puhelimitse riittää.
Tarvitsen opastusta paikan päällä

Muuta:

 

 

Kotiin !!